Olen asunut Pirkanmaalla 8 vuotta, tarkemmin sanottuna Valkeakoskella eli "Koskissa" kuten paikalliset sanoivat. Keskimmäinen lapseni on myös syntynyt siellä.Pyöräilimme paljon mm. Sääksmäellä ja Pälkäneellä tuli käytyä. Kangasalla on Vehoniemem automuseo jossa myös vierailimme. Seurusteluaikaan matkustin monasti Turusta Toijalaan junalla ja siitä eteenpäin bussilla "Koskiin". Kävimme myös Tampereella mm. Pyynikin tornissa ja Särkänniemellä. Valkeakoskella asuessani opin syömään mustaamakkaraa joka on nykyisinkin herkkuani. Sitä sai torilta ostaa ilmoittamalla esim. että 5:llä markalla. Tätä sivua tehdessä osui silmiini tieto että Akaassa on maailman suurin mämmitehdas (Kymppi-mämmi) Jo kouluaikoinani pääsin kevätretkellä tutustumaan Visavuoren taiteilijakotiin joka sijaitsee Sääksmäellä. Toki olen tutustunut Pirkanmaahan laajemminkin mutta kaikkea ei saa yhteen aukeamaan sisällytettyä. Mutta koko ensimmäinen avioliittoni kiteytyy Pirkanmaahan.