1282071084_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tervahöyryn virallinen nimi oli höyrylotja. Tervahöyryjä on kuitenkin kutsuttu aikojen saatossa monilla eri nimillä kuten esimerkiksi "pikinytky" ja "kuramylly", joksi kutsuttiin teräsrunkoisia aluksia. Tervahöyryt olivat lotjan mallisia, puu- tai metallirunkoisia pyöreäpohjaisia aluksia, joiden takaosiin sijoitettiin höyrykone ja -kattila. Koneen yläpuolella pääkannen tasolla olivat miehistön hytit ja ruokailutila. Ylimmällä kannella "sosiaalitilojen" yläpuolella sijaitsi ajohytti ja siltakansi. Koko laivan etu- ja keskiosa oli varattu proomun tapaan rahdille. Tervahöyryjen yleisin rahti oli halkoja tai muuta puutavaraa., joita kuljetettiin Saimaan alueella aina Viipuriin ja Pietariin saakka. Esimerkiksi Pietarin Sutskoinevan ja Kalintkoin halkosatamiin vietiin vuosien 1914 - 1918 välisenä aikana 8 miljoonaa pinokuutiometriä halkoja. Paluurahtina tuotiin usein esimerkiksi jauhoja, viljaa, rautamalmia tai muuta kauppatavaraa.